maanantai 8. kesäkuuta 2015

Hupsista keikkaa, vuosi on vierähtänyt

8.6.2015
Tapahtumia on ollut vaikka millä mitalla, pikkuisen on vaan jäänyt laahaamaan tämä Maitomiehen blogi :)

Pentusuunnitelmia on edelleen, niistä vähän myöhemmin lisää kunhan nähdään alkaako masut kasvaa ;)

Toukokuussa leireiltiin Reposelässä Maitomiesten voimin, tutustuttiin mejään ja lut-putkiin ja poristiin mukavia. Paikka on ihan mahtava, joten jatkoa seurannee :) Porukkaa oli mukavasti, päiväpistäytyjiä ja yöpyjiä, kiitos antoisasta viikonlopusta kaikille. Suunnitellaan seuraavaa vaikka ens kevääksi.

Kuva: Sini Kaarto